Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi!

Yli kuukausi taas vierähtänyt johonkin, ihan huomaamatta. Talvi on tullut ja valaat sillien perässä. Kunnon kuvia ei valaista ole vielä, mutta kerran pääsin miekkavalaiden eviä ihastelemaan! Mieletön tunne oli, ihan kuin olisi pikkutyttö ollut jossain isossakin maailmassa. Ihastelin niin innoissani, etten ehtinyt kuvia napsimaan. Mutta pyöriäisiä on tullut nähtyä enemmänkin, ne muistuttavat eviltään paljon delfiinejä ja uivat vähän samalla tyylillä. Jos vanhat merkit pitävät paikkaansa, niin valaita pääsee ihastelemaan vielä pitkälle ensi vuoteen ja tammikuussa olen lähdössä valassafarille. Kuvia tulee vielä!

Edellisessä postauksessa lupailin kaiken maailman kauppatavaroiden hintojen vertailua, mutta välillä tuntuu että hyvä että on sinne kauppaan edes ehtinyt. Taas jälleen kerran muutettiin, laskin että olen lastannut muuttokuorman viimeisen puolen vuoden sisään neljä kertaa. Nyt saisi jo riittää ainakin seuraavaksi puoleksi vuodeksi! Olo alkoi käydä edellisessä asunnossa hankalaksi, en saanut enää öisin nukuttua kunnolla yskimisen ja tukkoisuuden takia. Homealtistunutko? Kaikki on sanonut että koirien kanssa asunnon saaminen Tromsasta on mahdotonta, mutta tuli kumottua tuo myytti! Kaksi akkaa ja kolme koiraa sai useita tarjouksia sen jälkeen kun oltiin tehty itsestämme kuvien kera ilmoitus. Ja saatiin kiva asunto ja ennenkaikkea puhdas asunto. Just eilen tuo kämppis ihmetteli, miten en enää niiskuta ja äänikään ei ole enää niin painoksissa. Jes, kiva terve olo!

Marraskuun lopulla nähtiin viimeisen kerran aurinko ennen kaamoksen alkua. Moni on varoitellut etukäteen kaamoksesta, miten vaikeaa pimeys on kun ei aurinkoa nää ollenkaan. Mutta vielä ainakin tuntuu kivalta, kunnon lumikerros tuo sikana valoa ja iltaisin on saanut ikkunoista ihailla mielettömiä revontulia! Aika maagista.

Viimeinen päivä kun aurinko paistoi, 20.11.16

Voitteko kuvitella, minulla on ollut opiskelija ohjattavana! Hän on hirveän fiksu ja helppo ohjattava onneksi ja väliarvioinninkin selvitin opettajan kanssa kunnialla. Tähän on tultu, se on jotenkin uskomattoman kuuloista puolen vuoden olemisen jälkeen että pystyy olemaan opiskelijaohjaajana. Alan pikku hiljaa uskomaan sitä kliseetä, että kielen oppii parhaiten puhumalla ja se todellakin on mahdollista. 

Tänään on Suomen itsenäisyyspäivä. Totta kai minulla on töistä pyydetty vapaapäivä ja linnanjuhlat piti katsoa. Masentavaa katsoa kuinka Suomessa juhlitaan itsenäisyyttä mielenosoituksin ja mellakoin. Herran jestas sentään! Samaan aikaan katsot kyynel silmäkulmassa kun sotaveteraani kertoo, miten aamutee keskeytyi kl 7 siihen, kun mies tuli ovelle huutamaan että sota on alkanut ja koko päivä ammuttiin tykeillä. En voi käsittää. Ja kun miettii miten Norjassa juhlitaan kansallispäivänä juhlapuvut päällä kaduilla, niin eihän tuo oikein mene. 

Alle kuukausi jouluun aikaa ja joulun jälkeen pikavisiitille Suomeen "jälkijoulun" ja uudenvuoden viettoon. Jee! Joulu menee taas töissä niin kuin muutamana edellisenä vuonnakin, mutta tähän alkaa tottumaan. Onneksi pääsee joulun jälkeen kuitenkin Suomeen ja näkee ihmisiä. Visiitti jää kuitenkin edellistäkin visiittiä lyhyemmäksi, joten en edes yritä nähdä kovinkaan paljon ihmisiä. 

Lara kävi itsenäisyyspäiväjuoksuilla polven mittaisessa hangessa.

Saunailta ja makkaranpaistoa.

Prestvannet ja iltaluistelut.

Ensimmäiset pakkaspäivät Ersfjordenilla.

Pientä joulun tunnelmointia jo. Mielettömän ihanaa ja mielellään stressitöntä joulun odotusta kaikille ja nauttikaa itsenäisyyspäivästä! Joskus pitää lähteä kauas, että näkee lähelle. Täällä ollessa tajuaa, miten mahtava maa Suomi kaikesta huolimatta on ja meidän pitäisi olla enemmän ylpeitä siitä mitä olemme! 

Kuulumisia vain

4 päivää aikaa 5 kuukautispäivään, aika on mennyt hurjaa vauhtia. Se oli toukokuun 27. päivä kun lähdettiin Keski-Suomesta autojen kanssa kohti pohjoista.

Taas on vierähtänyt lähes kuukausi edellisestä postauksesta ja pitää miettiä mitä tällä välillä on tapahtunut. Meillä kävi taas vieraita Suomesta, ihana oli nähdä monen kuukauden jälkeen ystäviä! Norja näytti parhaan puolensa itsestään ja koko viikonlopun ajan satoi vettä aivan kaatamalla, ajoittain ei edes vuorten ääriviivojakaan erottanut. Mutta niillä on hyvä syy tulla uudestaan vierailulle, koska maisemat jäi näkemättä ;)

Käytiin Suomessa pari viikkoa sitten, 5 päivää meni aivan liian nopeasti! Lähdettiin ajamaan aamuvuoron jälkeen parin tuntien unien jälkeen kohti Keski-Suomea, norjan aikaan kl 22. Olin vaihtanut talvirenkaat alle ja hyvä niin, liukastahan siellä jo oli. Matkaa taitettiin koko yö, kaikkinensa pysähdysten kanssa 15 tuntia. Ei näkynyt onneksi yöaikaan muuta kuin kettuja tienpäällä. Tulomatkalla olikin sitten enemmän liukasta ja tiellä oli hirviä ja ajoittain aivan järkyttävää sumua. Tulomatka kestikin sen vuoksi 16 tuntia ja oltiin yöllä kl 03 kotona. Kaikkea en ehtinyt tuona aikana tehdä, mitä olisin halunnut. Arvasihan sen, 5 päivää on aivan liian vähän aikaa kun ei ole nähnyt ihmisiä moneen kuukauteen ja kaikkien kanssa tekisi mieli olla koko ajan. Olisin voinut olla ympäri vuorokauden pelkästään pikkumiehen kanssa plus kaikki muut ihmiset siihen päälle. Olihan se ihana huomata, ettei kohta puolitoista vuotias ole unohtanut minua tässä ajassa! Myönnän, itkun kanssa lähdin ajamaan takaisin kotiin. Vaikka niin kovasti viihdynkin täällä, niin ihmisten ikävä korostuu aina siinä vaiheessa kun niitä näkee.

Töissä on päässyt hyvin rutiineihin kiiinni ja on kiva huomata, että voi tehdä töitä vähän samalla fiiliksellä kuin Suomessakin. Kielitaito parantuu koko ajan ja tätä hämmästelen vähän itsekin. Saan lähes päivittäin hyvää palautetta potilailta ja työkavereilta kielitaidostani, mikä tsemppaa tietenkin älyttömästi. Suurin ihmetyksen aihe on aina se, että miten on mahdollista puhua näinkin hyvää norjaa vasta 5 kuukauden olemisen jälkeen ja miksi en puhu ruotsia. En voi kuin olla tyytyväinen suoritukseeni ja ylpeä siitä, että olen ollut peloton kuelenkäytön kanssa. Meillä ei puhuta töissä englantia, en ole puhunut sanaakaan englantia kenenkään työkaverin kanssa vaikka välillä on tuntunut siltä, että olisi vain helpompi kääntää sanoja englanniksi. Jos jotain ei ymmärrä norjaksi, niin se on väännetty rautalangasta käyttäen kiertoilmaisuja. Ja jos on joku sana mikä on jäänyt kaivamaan, niin olen ottanut sanakirjan esiin ja katsonut mikä se on. Ohjeeksi kaikille uuden kielen oppijoille voi vain sanoa, että uskaltakaa käyttää kieltä ilman pelkoa siitä, meneekö lauserakenteet ja taivutukset oikein. Pääasia on, että tulet ymmärretyksi ja ymmärrät. Kieliopin oppiminen tulee sitten itsekseen ajan kanssa, kun perusasiat on kunnossa.

Minulla oli yhden päivän ajan opiskelija mukana töissä! Hän oli ensimmäistä viikkoaan erikoissairaanhoidon harjoittelujaksolla, eikä hänellä ollut aikaisempaa kokemusta hoitoalalta. Näin vain mentiin päivä ja hän kiitti päivän päätteeksi kivasta päivästä ja kertoi saaneensa minulta paljon hyvää uutta tietoa. Huh, enpä olisi uskonut puoli vuotta sitten että ohjaan opiskelijaa. Suomessa tykkäsin tosi paljon opiskelijoiden ohjaamisesta, vaikka se olikin todella aikaa vievää hommaa ja yksin olisin tehnyt usein asiat puolet nopeammin. Mutta opettaminen on hauskaa ja siinä samalla tulee usein haastettua itseäänkin. Joutuu oikeasti miettimään miksi teen mitä teen. Minulla on ollut lähes jokaisessa harjoittelussa hyvä ohjaaja ja sitä haluan antaa myös minun ohjattavilleni!

Ihan kaikkeen ei vielä norjaksi kykene. Minulla oli yövuoroissa kuoleva norjalainen mummo, joka pelkäsi kuolemaa. Hän pyysi minua pitämään hänen kädestään kiinni ja minähän tein työtä käskettyä. Omaisten tulo venyi vasta aamuun, niin minä istuin hänen vuoteen vieressä monta tuntia, pidin kädestä kiinni ja lauloin suomeksi kun en norjaksi osaa. Mummo rauhoittui ja kuoli minun seuraavana yönä. Onneksi oli rauhallinen yö ja sain olla läsnä.

Talvi tekee tuloaan, vielä ei lunta ole mutta liukasta. Vuorten päällä on sen verran lunta ettei vuorille viitsi enää lähteä kiipeämään. Suunnitelmissa on vaihtaa polkupyörään nastarenkaat, ilman niitä polkeminen alkaa olla vaarallista. Pakkasöitä on, päivällä saattaa parhaimmillaan olla 5 astetta lämmintä. Iltaisin taivasta koristaa aivan mielettömät revontulet! Olen ollut monena iltana ihan vain katselemassa taivasta, aivan sairaan upean näköistä! Ja revontulet ihan oikeasti liekehtii ihan kuin tuli. Tämä on niin uutta minulle.

Kaikki kyselevät aina minulta, että miten rahani ovat riittäneet täällä, onko hurjan kallista ja paljonko saan palkkaa. Ajattelin tehdä tästä ihan konkreettista vertailututkimusta ja tehdä ihan oman postauksen hintatasoon liittyen. Kyllä, rahani riittävät hyvin! Mielestäni hintataso on kutakuinkin samaa kuin Suomessa, mutta teen tästä tarkempia selvityksiä ensi viikolla kun käyn kaupassa.

Tromvika ja Lara

Tromvika

Ersfjorden illalla ja jäätynyt merenpinta

Matkalla Tromvikaan

Kvaløyvegen yövuoron jälkeen, oli pakko pyöräillä merenrantaan ihailemaan taivasta

Prestvannet, lenkkimaastoja

Suomesta tuliaisina kylmäsavustettua poroa (Kylmäseltä ostettu) ja siitä loihdittu poropizza, ihan superherkkua!

Suomen vierailulla JYP-HIFK

Ja kotiin tullessa saavutettiin Avensiksen kanssa suuria lukemia. 200 000 km takana ja sen kunniaksi Avensis sai pesun ja uudet pyyhkijät. Meillä on nyt yhteisiä kilometrejä yli 60 000 takana ja toivottavasti vielä paljon edessä!

Yövuorokoomailua!

Yövuorojen välissä pää lyö yleensä ihan tyhjää ja sitä yrittää saada käyntiin ennen seuraavaan yövuoroon menoa. Hyvä yrittää saada aivoja käyntiin kirjoittamalla ja toki kahvia kiskomalla.

Kirjoittaminen tuntuu nyt jotenkin hankalalta, elämä täällä ei ole enää niin uutta ja ihmeellistä että jaksaisi hämmästellä joka päivä. Mutta, ehkä voin kirjoittaa vain pienesti kuulumiset. 

Reilun viikon päästä keskiviikkoiltana auto starttaa kohti Keski-Suomea ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, niin ollaan perillä torstaina aamupäivästä. Matkaan saa varata aikaa ainakin 13 tuntia ja enemmän jos yöllä keli on huono. Kilpisjärvellä oli kyllä pari päivää sitten niin lämmintä, että tuskin lumi sataa vielä ensi viikolla. Mutta tiedä näitä. Aamuvuoron jälkeen olisi suunnitelmissa käyttää koirat kunnon lenkillä ja ottaa itse pienet unet ennen matkaa. 

Käytiin Kilpisjärvellä, sain talvirenkaat matkahuollon kautta sinne. Nopea palvelu, renkaat matkasi vuorokaudessa Jyväskylästä Kilppariin ja hintaakin tuli vain n. 50€ neljälle renkaalle. Iso kiitos äitille ja iskälle, kun touhusivat minulle tuliterät renkaat! Nyt on ehkä jotain saumoja päästä täällä mäkiä talvella ylös ilman nelivetoa. Kilpisjärvellä kävimme hotelli Tundreassa viettämässä sesongin lopettajaisia. Se on kyllä suosittelemisen arvoinen paikka, hyvää ruokaa ja hyvä palvelu. Ja mikä parasta, siellä häärii minun nuoruuden kavereita ja niitä on ollut ihan mahtava nähdä! 

Kilpparilla käytiin Salmivaaralla kävelemässä, se on pieni nyppylä ihan ytimen vieressä. Makeet maisemat, vaikka me saatiin taas pilvinen päivä.

Salmivaaran "huipulta"

Salmivaara, etsi kuvasta snautseri ;)

Oli hauska, Kilpisjärvellä oli tosi pilvistä ja Salmivaaralta näki, että Norjassa paistaa aurinko. Lähdimme ajamaan kohti kotia ja aika tarkasti Suomen ja Norjan rajalla alkoi paistamaan aurinko niin kirkkaasti että piti kaivaa aurinkolasit esiin. 

Voiko tuon selkeämpää auringon rajaa ollakaan?

Ruoho on joskus vaan vihreämpää aidan toisella puolella. Tämä on lähes välittömästi rajan ylityksen jälkeen otettu kuva. 

Ai niin, mennessä tullissa halusivat kurkata peräkonttiin. Käytiin näyttämässä koirien passit ja he tulivat tekemään pistotarkastuksen. Tarkistivat, että rodut täsmää (ihan kuin he oikeasti olisivat tienneet) ja katsoivat sirut lukulaitteella. Mä kyllä vähän luulen, että kahdella nuorella tullimiehellä oli vaan tylsää, ei noiden sirujen lukemiseen kahta miestä olisi tarvittu.

Olen mennyt Kilpisjärvi-Tromsø väliä nyt muutamia kertoja ja joka kerta oon ihan fiiliksissä. Okei, sitä muuttokertaa ei lasketa, sillon olin ihan kauhuissani! Mutta, onko mitään täydellisempää kuin aurinkoinen pilvetön keli, mielettömät ruskan värit (keltaista, oranssia, punaista, viininpunaista ja vihreää sekaisin), järjettömän hienot vuoret ja peilityyni meri! Siinä sitten ajelet autolla kohti kotia ja kuuntelet hyvää musiikkia. Sitä tunnetta on niin vaikea kuvata, haluaisin että jokainen pääsisi kokemaan sen! Toki, ei se ehkä muista tunnu siltä miltä musta tuntuu. Sitä alkaa ymmärtämään, miten hienoa ajanjaksoa saa elää tällä hetkellä. Talvella se matto vedetään mun jalkojen alta, mutta antakaa mun vielä vähän aikaa leijua!

Edellisestä "fjellturista" eli vuorivaelluksesta on jo vähän aikaa ja piti korjata tilanne. Lähdin Laran kanssa mun suosikkipaikkaan Ersfjordenille ja lähdettiin kiipeemään kohti 800m korkeaa Burenia. Matka oli todellakin kivikkoinen ja ajoittain märkä. Välillä sai ottaa maasta tukea, että pääsi etenemään ja Lara ei ihan joka paikasta päässyt hyppäämään ylöspäin saati alastullessa alaspäin. Edettiin 600m asti ja siitä eteneminen muuttui vielä haastavammaksi että totesin huipun jäävän tällä kertaa haaveeksi Laran kanssa. Siellä oli sellaisia kohtia, että piti pitää Lara hihnassa jos sen tassu lipeää, niin Lara tippuu alaspäin vain hihnan verran. Alaspäin tultaessa tietenkin pyöräytin nilkkani, mutta kyllä sillä alas pääsi. Yövuorossa alkoi sitten kenkä puristamaan ja olihan tuo turvonnut mukavasti. Kylmä, koho, kompressio ja lepo muutaman päivän niin johan tulee kuntoon. Ensi viikolla saadaan vieraita taas Suomesta ja voi vitsi kuin oon innoissani! Pitää parannella nilkka juhlakuntoon!

Ensimmäistä etappia kohti, tavoite löytyy jostain tuon takaa.

Burenin "juurelta" katsottuna. Olisikohan tuossa 500m korkeutta 

Matka oli kivinen.

Ersfjorden!

Pakollinen "Larakin oli mukana"

Lara oli välillä vähän nopeempi kiipeilijä.

Välillä noustiin kallion seinämän vierestä, tässä sai olla tarkkana mihin jalan asettaa. Mutta aina on aikaa katsella vähän maisemia!

Ihan hyvinhän mä heräsin tässä kirjotellessa, kooma alkaa väistymään ja voi lähteä viimeiseen yövuoroon. Kolme yövuoroa (loppuu siis huomenna maanantaiaamuna) ja tiistaina iltavuoroon! Kaksi iltavuoroa ja aamuvuoro yövuorojen jälkeen, ei menisi Suomessa ihan tuosta noin läpi. Mutta, nuorena jaksaa! ;)

Ruskakuvia

Olen nähnyt muistaakseni kerran lapsena ruskan pohjoisessa, mutta muistan siitä todella vähän. Nyt täällä on ruska parhaimmillaan ja herran jestas tuota värimaailmaa! Aivan sanoinkuvailemattoman kaunista katsoa luontoa ja sitä, mikä maisema muodostuu merestä, vuorista ja ruskasta. Taas jälleen kerran voisin vain istua mättäällä ja tuijottaa maisemia.

Lara keskitty mättäillä kierimiseen ja pötköttelyyn.

Pitäisi hankkia kunnon kamera, tuntuu ettei maisemat pääse oikeuksiin puhelimen kameralla vaikka hyvä kamera puhelimen kameraksi onkin.

Reilun kahden viikon päästä starttaa Suomen visiitti. Tuolloin voi olla Kilpisjärvellä jo lunta, joten suunnitelmista poiketen sain uudet talvirenkaat matkahuollon kautta Kilpisjärvelle. Lähden tällä viikolla hakemaan renkaat tänne ja kohtahan ne täytyy vaihtaa alle. Outoa, nythän on vasta syyskuu, mutta niin se talvi vaan tekee tuloaan.

Elän nyt ajatuksissa jotain välivaihdetta, töissä on tasaista ja odotan talvea. Ja samalla olen pikkuhiljaa alkanut miettimään, mitä teen ensi keväänä kun työsopimukseni loppuu. Siihen on vielä pitkä aika, mutta töiden kannalta sitä pitää jo ajatella. Jäänkö tänne vielä vai palaanko Suomeen?

Päivä Senjalla, koiranäyttelyt ja perusarkea

Kolme kuukautta eloa Norjassa takana, kukapa olisi uskonut minun sanovani noin vaikka vuosi sitten? En pidä itseäni mitenkään rohkeana, mutta olen saanut kuulla tuon adjektiivin aika monta kertaa viimeisen puolen vuoden aikana. Kai minä sitten olen rohkea tai ainakin uhkarohkea. Nämä edelliset kolme kuukautta ovat osoittaneet sen, että riskinotto kannatti ja olen ihan helkkarin ylpeä siitä mitä olen tehnyt. Olen saanut tutustua hienoihin ihmisiin ja ehkä olen oppinut itsestänikin jotain tässä ajassa. Kyllä mä nyt voin sanoa olevani rohkea, vaikka pelkäänkin esimerkiksi käärmeitä kuollakseni!

Pari viikkoa takaperin minulla oli taas Suomesta vieraita ja sain sen mahtavan pikkumiehen tänne, mistä edellisessä postauksessa kerroin. Oli aivan valtava ikävä tuota miestä ja taisi silläkin olla vähän minua ikävä, kun minun kanssa oli touhuttava koko ajan. Tästä kuukausi eteenpäin, niin näen taas tuon miehen, kun lähden Suomeen vajaan viikon reissulle. Oli toki myös mahtavaa saada sisko ja äiti tänne ja näyttää heille maata, jossa asun. Vähän erilaista kuin silloin, kun sain opiskeluaikana ensimmäiset vieraat katsomaan Mikkeliä. Ei millään pahalla Mikkeliä kohtaan, onhan täällä vähän enemmän kuitenkin nähtävää.

Kelit suosi vieraita ja saimmekin viettää aika mahtavat päivät Fjellheisenillä ja Senjan saarella. Aurinko paistoi lähes kirkkaalta taivaalta ja lämmintä piisasi.

Hieman eri näköinen Bergsbotn på Senja kirkkaalla kelillä kuin sateisella.

Tromssa Fjellheiseniltä katsottuna.

Lisään tähän kylän nimen myöhemmin.

Flakstadsvågin jykevä vuori.

Aurinko laskee vuorten taakse ja on aika lähteä Flakstadsvågilta Finnsnesin kautta kotiin.

Töissä on mennyt kivasti, enää ei tunnu työpäivät henkisesti niin raskailta kun on oppinut vähän kommunikoimaan norjaksi. Kahtena päivänä olen ollut osaston toisen tiimin johtaja ja ilmeisesti ne päivät menivät ihan hyvin saadun palautteen mukaan. On jo sellainen tunne, että minuun luotetaan ja uskalletaan antaa vastuuta.

Käytiin viikonloppuna Laran kanssa koiranäyttelyissä, koska olivat niin lähellä. Taisin aikaisemmin kirjoittaa, että kyseessä ovat kv-näyttelyt, mutta ne olivatkin kaikkien rotujen näyttelyt. Hieman luetun ymmärtäminen takkuili näköjään ilmoittaessa, mutta väliäkös tuolla. Lara tarvitsee valioituakseen kaksi SERTiä norminäyttelyistä ja yhden "ison" SERTin kansainvälisestä tai erikoisnäyttelystä, koska Lara ei ole Suomen muotovalio. Siskoni teki paria viikkoa aikaisemmin näyttelytrimmauksen ja minä viimeistelin paketin edellisenä iltana. Näyttelyyn lähdettiin vähän sillä asenteella, että "minulla on universumin hienoin koira enkä aio pyytää sitä teiltä anteeksi". Tuo koira elää niin minun tunteiden kautta ja näköjään minun asenteeni heijastui suoraan koiraan. Lara kantoi itsensä ylväästi ja liikkui kehässä omaan tapaansa erinomaisesti. Tuloksena tästä AVO ERI SA SERT PN1 ROP eli suomennettuna Lara oli oman rotunsa paras ja sai ensimmäisen sertinsä ja kutsun edustamaan rotua ryhmäkilpailuun. Hui, ihan mieletöntä!! Olin totta kai ihan fiiliksissä tästä ja jäätiin odottamaan kolmen tunnin päästä alkavaa ryhmäkilpailua. En ollut ikinä edes nähnyt mitä ryhmäkilpailussa tapahtuu, tiesin vain sen että jokaisesta FCI ryhmästä sijoitetaan neljä parasta koiraa ja ryhmävoittaja pääsee kilpailemaan Best in show tittelistä. Lähdettiin siis ihan vain hakemaan kokemusta tästä ja katsomaan miten käy. Tuomarina toimi sama hollantilainen Jo Schepers, joka oli tuomaroinut meidät aikasemmin aamulla. Miellyttävän oloinen herrasmies.

Ryhmät 1 ja 2 olivat yhdistetty (eli lammas- ja karjakoirat plus pinserit ja molossit, johon Lara kuuluu) ja laskin nopeasti ennen isoon kehään menemistä, että koiria oli kaikenkaikkiaan 16-18, en ole ihan varma enää. Jokainen koira kuulutettiin erikseen ja sen mukaan juostiin kehään pönöttämään. Sen jälkeen tuomari teki silmäyksen joukkoon ja valitsi neljä parasta. Minulta taisi suu loksahtaa auki, kun kuulin kaiuttimista kuulutettavan Laran kilpailunumeron ja norjalaisella aksentilla lausuttiin ensin Laran nimi ja sitten minun nimi. Mitä, me sijoituttiin neljänneksi kaikkien niiden hienojen koirien joukosta!! Sitä paitsi, ei snautserit sijoitu yleensä ryhmäkilpailuissa mihinkään (no ei nyt liioitella, kyllä ne joskus sijoittuu, mutta oikeasti aika harvoin). Jee!!! Olin niin hämilläni, etten muista miten ne muut sijat meni...

Olin yksin, joten kuvia ei tuolta päivältä ole. Toki ryhmäkilpailussa oli valokuvaajia ja toivon, että saan sieltä joskus jotain kuvia, missä me oltaisiin. Olihan tuo ihan "once in a lifetime" juttu eikä tuollaista ihan heti tule eteen toista kertaa.

Toisena näyttelypäivänä tuli vettä kaatamalla ja kellään ei ollut kivaa. Lara ihmetteli hattupäistä tuomaria ja oli sitä mieltä, ettei sen näköistä kannata siinä kelissä ihan heti päästää iholle. Sitä mieltä minäkin olisin ollut. Tuloksena AVO EH eli erittäin hyvä. Kehässä oleminen kesti ehkä 3 minuuttia ja minä olin ihan läpimärkä paitaa ja välihousuja myöten, sen verran tuli vettä. Harmitti tietenkin, kun se serti olisi ollut ihan otettavissa, onhan mulla universumin hienoin koira ;)

Lara ja Laran mahtavat ruusukkeet, ROP, SERT ja RYP4. Jeee!!!

Lara toisena päivänä vesisateessa. On se vaan hieno!

Tästä on taas kiva jatkaa eloa eteenpäin. Norjalaiset eivät ota enää päähän ja keliinkin alkaa tottumaan. Vesisade on vesisadetta ja sehän on vain keli, tärkeintä on se mitä itsellä on päällä. Ja työmatkapyöräilyn ansiosta kunto on noussut kohisten ja Norjan mäet ei tunnu enää missään! (Ihan vähän vain liioiteltuna, ei onneksi paljoa). Kaiken kaikkiaan tuntuu siltä, että on mahtavaa saada tänne vieraita, mutta minun kuuluu nyt olla täällä. Koti-ikävä on väistynyt ja odotan ihan suunnattomasti ruskaa, valaita, revontulia ja talvea. Kaikki varoittelee kaamoksesta, mutta talvi-ihmisenä odotan sitä oikeastaan enemmän kuin kesää. Siinä on ihan varmasti oma tunnelmansa ja siitä pitää yrittää nauttia. Ja kohta tulee valaat!! On siihen vielä pari kuukautta, mutta silti. Miettikää, voin lähteä ihan tuohon lähelle katsomaan, kun miekkavalas pöhisee ja läväyttää pyrstöllään merenpintaa.

Uusi muutto ja syksyn odotusta

Edellisestä postauksesta on kulunut aikaa ainakin kuukausi, vaikka tavoitteena oli julkaista jotain kerta viikkoon. Yksinkertaisesti on kuukauteen mahtunut niin paljon erilaisia käänteitä ettei ole ollut aikaa istahtaa ja kirjoittaa.

Huomasimme ehkä kolme viikkoa sitten, että vaatteet kaapissa olivat alkaneet haista maakellarille. Olihan asunto aina vähän kostea, mutta ajateltiin sen johtuvan vain ilmastosta. Joka päiväisen silmien vuotamisen, yskän ja päänsäryn syy taisikin vain johtua homeisesta asunnosta. Laitettiin sähköpostia samantien esimiehille ja asuntotoimiston tyypille ja kerrottiin tilanteesta. Seuraavana päivänä esimiehet ottivat töissä asian puheeksi ja kertoivat auttavansa meitä asuntotoimiston kanssa, jos asia ei ala järjestymään. Heidän kantansa oli alusta asti selvä, uusi asunto on löydyttävä ja Suomeen emme saa lähteä asunnon takia. Samana iltana saimmekin vastauksen, että meille olisi korvaava asunto. Soitin seuraavana päivänä asuntotyypille ja sovin, että käymme katsomassa asuntoa ja päätämme sen jälkeen mitä teemme. Kävimme katsomassa asuntoa saman tien varrelta ja se vaikuttikin huomattavasti paremmalta. Viikko sen jälkeen, kun olimme laittaneet sähköpostin olimmekin jo muuttaneet kaikki tavarat uuteen asuntoon. Vanhan ja uuden asunnon välissä ei ole kuin ehkä 40m, joten muuttoautoa ei tarvittu. Mutta kyllähän laatikoiden kantaminen kropassa tuntui, huh! Kiitos kuitenkin toisen muuttopäivän nokkakärryjen ja muuttoavun!

Reilu viikko sitten minulla oli pitkät vapaat ja sain kaksi ystävää tänne vierailulle! Kyllä tuli tarpeeseen ja vähän meinasi iskeä koti-ikävä... Yritän nyt taistella tämän koti-ikävän läpi. Asiaa ei yhtään helpota se, että olen käynyt kahden viikon sisään jo kaksi kertaa hermoja raastavaa keskustelua norjalaisten kanssa ja molemmilla kerroilla olisi tehnyt mielin ladella suomeksi kaikkea sellaista mitä minulla ei yleensä ole tapana kenellekään ihmiselle ääneen sanoa. Tulipahan huomattua, että pystyn näköjään käymään norjaksi vähän kiivaampaakin keskustelua... En vain voi käsittää miten joku ihmisryhmä voi olla niin saamatonta, olemmeko Suomessa muka tottuneet niin jämptiin toimintaan? Minä ainakin olen, jos jotain sovitaan niin se hoidetaan heti eikä vuoden päästä. Ja päätetyt asiat pitää voida perustella eikä vain selittää mitään mututietoa, huoh.

Täällä on yöttömät yöt loppuneet ja selkeästi alkaa syksy tulemaan. Heinäkuun lopussa saatiin nauttia lämpösistäkin päivistä ja sai kalkkkunanvalkoinen ihokin ihan väriä auringosta. Nyt odotan syksyä ja ruskaa! Pimeys vähän jännittää, mutta saapahan poltella paljon kynttilöitä!

Ihan outoa, että olen asunut täällä jo yli kaksi kuukautta! Töissä on kiva huomata, että minusta on jotain apua enkä ole vain työvuorojen täytteenä. Vaikka työpaikka on edellisiin työpaikkoihini verrattuna rauhallinen, niin kyllä on saanut ajoittain paiskia töitä ihan kunnolla. Varsinkin jos työvuorossa on paljon perushoitajia, niin silloin sairaanhoitajien niskaan kaatuu aika paljon hommia. Mutta kiva kun on tekemistä ja kiire tuntuu välillä hyvältä! Niin oudolta kuin se kuulostaakin, minä koen vain olevani parhaimmillaan silloin kun on kiire, potilaat voivat huonosti ja tarvitaan nopeita toimenpiteitä.

Nyt kun alkaa elämä tasoittumaan, viimeiset homeasunnon tahrimat pyykit alkavat olemaan pestyt, voi alkaa suunnittelemaan uusia juttuja. Löysin täältä paikallisen koirakoulun ja sen tarjoamat palvelut alkoivat heti kiinnostamaan. Kaipaan niin kovasti Laran kanssa yhteistä tekemistä perusarkeen, joten ajattelin lähteä tutustumaan norjalaiseen agilityyn ja rallytokoon. Suomessa päästiin Laran kanssa niin hyvään vauhtiin agilityn kanssa, että sitä haluaisin ehdottomasti täällä jatkaa. Jonain päivänä me vielä osallistutaan johonkin epäviralliseen kisaan... Ja ilmoitinhan minä Laran syyskuun alussa pidettäviin kaksipäiväisiin kansainvälisiin näyttelyihin, jotka pidetään täällä. Onneksi tulee taas vieraita Suomesta loppuviikosta ja trimmaustaitoinen, joka saa nostaa tuon pöydälle. Minä saan kyllä karvat ojennukseen arkena, mutta tuo näyttelytrimmaaminen on niin spesiaalia, ettei minun taidot vielä riitä siihen.

Saatiin uudet työvuorolistatkin, jotka menevät joulukuun puoleen väliin asti. Kaikki toiveet toteutui ja lokakuun alussa pääsen melkein viikoksi Suomeen!!! Että jos nyt selviän tästä koti-ikävästä (ja varsinkin ensi viikonlopun jälkeen, kun saan tänne maailman ihanimman pikkumiehen, jota on ihan valtava ikävä), niin lokakuussa voi pohjoiseen ajaminen tehdä tiukkaa. No, se on sen ajan murhe ja toivon ehtiväni tekemään ja näkemään Suomessaolo aikana mahdollisimnan paljon.

Lopuksi vielä muutama kuva, ihan hirveästi ei ole ollut edes kamera kädessä viimeisen kuukauden aikana.

Lara pönöttämässä Jamnfjelletin viereisellä "lasten" nyppylällä, jonka nimeä en tiedä. Lasten nyppylän tuosta teki se, että se kuuluu helppoihin perhereitteihin ja sopii pienemmillekin kiivettäväksi.

Aurinkoisena ja lämpimänä päivänä lenkki Kvaløyan sillalle maisemia ihailemaan.

Buktafestivaalien aikaan kelit oli kohdillaan ja kelpasi istuskella rantakivillä kuuntelemassa musiikkia ja nauttimassa maisemista.

                    Jamnfjellet, Kvaløya

Jamnfjellet, Kvaløya

Heinäkuussa oli välillä aivan sairaan kauniita aamuja! Aamulla kl 7 heräsi ihmeen hyvin, kun polki töihin auringon paisteessa.

Nyt kelit ovat kääntyneet syksyisemmäksi, pilvet laskeutuneet vuorien päälle. Omalla tavallaan kaunista, vaikka tuo sairaalarakennus ei kovin kauniilta näytäkään. Kuva on meidän tieltä otettu.

Ja tänään tuli vettä kuin sieltä kuuluisasta takapuolesta. Sumuista ja synkkää. Mutta tuo syksyn tuoksu! Tykkään siitä ja oikeastaan odotan kunnon syksypäiviä! 

Fiilistelyä Suomivierailulla

Hyvää aikaa kirjoittaa blogipostausta samalla kun Portugali ja Ranska taistelee EM-herruudesta ja oma polvi on kylmäpussihoidossa. Polvi kun on alkujaankin ihan sökö ja sen kanssa on ollut kyllä koko Norjassa oloaika yhtä taistelua. Pitäis ehkä antaa periksi ja mennä näyttämään tuota ortopedille.

Viime viikonloppuna alkoi flunssa ja alkuviikolla jouduin olemaan sen vuoksi kaksi päivää sairaslomalla. On kuulemma ihan normaalia, että tänne muuttaneet ovat flunssassa parin ensimmäisen kuukauden sisällä. Ei tullut siis esimiehelle sairaslomailmoitus yllätyksenä. Ei tässä vieläkään täydessä terässä olla, mutta pahin kurkkukipu ja päänsärky on helpottanut.

Töissä oli mahtava tilanne, kun ensimmäisellä viikolla hoitamani potilas tuli takaisin osastolle. Tapani mukaan pyysin anteeksi kielellisiä puutteitani ja kerroin yrittäväni niiiin kovasti ymmärtää ja puhua norjaa. Potilas vastasi siihen, että hän tietää sen ja pisti merkille että olen oppinut tällä välillä valtavasti. Tuli itselle järkyttävän hyvä fiilis, kun sai kuulla tuollaista palautetta! Hän kiitti minua hyvästä hoidosta ja kehui miten kiva oli huomata että ymmärsimme toisiamme hyvin. Jee! Mutta töitä on tehtävä kovasti kielen eteen ja vielä ollaan aika alkutekijöissä.

Tällä viikolla uskaltauduin maistamaan norjalaista herkkua, brunostia. Se on siis lehmän-, vuohen- tai lampaanmaidon herasta tehtyä juustoa. Heraa keitetään niin pitkään, että se karamellisoituu ja muuttuu ruskeaksi. Siitä juusto on saanut nimensäkin, brunost eli ruskeajuusto. Se on vähän makeaa ja norjalaiset syövät sitä leivän tai vohvelin päällä. Sopii siis sekä suolaiseen että makeaan syötävään. Ihan kivan makuista juustoa, itse kokeilin sitä leivän päälle meetwurstin kanssa ja se yhdistelmä oli kiva. En ehkä välttämättä makean vohvelin päälle laittaisi sitä, mutta kaikkea on kokeiltava.

Norjalaisten ruokakulttuuri poikkeaa aika paljon suomalaisesta ja ruotsalaisesta kulttuurista. Norjalaiset syövät yleensä lounaaksi vaaleaa- tai näkkileipää minkä päälle laitetaan joko voita (smørrebröd) ja brunostia, voita ja erilaisia kalatahnoja tai hilloa ja brunostia. Illalla syödään yleensä jokin tuhdimpi ateria. Sitten kahvihuoneessa ihmetellään, kun suomalaiset ja ruotsalaiset syövät lounaaksi lämmintä ruokaa tai salaattia.

Viikonloppuna käytiin Kilpisjärvellä, missä meillä oli rivitalohuoneisto varattuna hotelli Tundrean kautta. Koirat pakattiin kyytiin mukaan ja perjantaina töiden jälkeen startattiin samantien. Tromsø-Kilpisjärvi välille tulee 160km matkaa ja sen ajaa parissa tunnissa. Tullissa pitää mennen tullen käydä näyttämässä koirien EU-passit, niitä ei erikseen tulla välttämättä kysymään. Jos ei ole käynyt näyttämässä ja tullista lähtee auton perään tarkastaja, niin sakko voi heilahtaa. Aika pieni vaiva on kävellä tulliin sisälle ja vilauttaa passit jos toinen vaihtoehto on sakot. Sen verran flunssan ja töiden uuvuttama olo oli perjantaina, että käytiin ihan ravintolassa syömässä illallinen. Käytiin Tundrean ravintolassa syömässä kokonainen menu ja olipahan aivan järkyttävän hyvää ruokaa! En ole ikinä poron lihaa muuten syönyt kuin käristyksessä ja ajattelin olla rohkea ja kokeilla poron ulkofilettä. Kyllä kannatti! Alkupalaksi syötiin lohikeittoa, mutta oli niin kova nälkä etten hoksannut kuvaa ottaa. Porosta nappasin kuvan, mutta olin jo ahneuksissani vähän maistellut ennen kuvan ottoa...

 Pääruoka, poron ulkofile ja aurajuustoperunat.

Jälkkäriks leipäjuustoa kanelikermassa ja hillaa.

Suosittelen kyllä todella lämpimästi Tundrean palveluita, jos Kilpisjärvelle on menossa. Hyvää asiakaspalvelua, hyvää ruokaa ja siisti huoneisto. Heillä on myös mökkejä vuokrattavana, mutta ne olivat kaikki varattuina jo. Mutta tuo kaksikerroksinen huoneisto meni kyllä ihan mökistä ja mikä tärkeintä, sauna oli hyvä!

Lauantaina kiivettiin Saana tunturille. Keli ei ollut paras mahdollinen, mutta minkäs teet. Saanalle on matkaa 4km ja matkaan sisältyy aluksi pitkospuita ja 743 (muistaakseni) porrasta. Saana tunturi on 1029m korkea merenpinnasta ja 556m kilpisjärven pinnasta.

 Saanan juurella pitkospuita, tulomatkalta kuvattuna.

743 porrasta. Kuva on otettu vähän yli puolen välin kohdalta.

Saanan päällä tuuli niin järkyttävästi etten ikinä ole sellasessa tuulessa ollut! Onneks oli hyvin vaatetta päällä ja tuulenpitävät vaatteet. Huipulta ei hirveästi mitään nähnyt, sumu oli aika sakeeta. Mutta olipahan kiva kiivetä! Vähän tuo flunssa tuntui menossa, mutta kaikenkaikkiaan saatiin reissu vähän alle 3 tuntiin tehtyä.

 Huippu alkaa olemaan lähellä.

 Tuuli oli niin kovaa että sai hupusta pidellä kiinni.

 Laran mielestä Saanalle kiipeäminen oli ihan lastenleikkiä! Ja enemmän olisi kiinnostanut tunturilla oleilevat porot kuin kameran edessä pönöttäminen.

 Kauniit on maisemat Suomen puolellakin! Alaspäin tullessa kelikin selkeni ja pääsi vähän ihastelemaan maisemia.

 Järvimaisemaa Saanalta.

 Siellä me Laran kanssa talsitaan portaita alas.

 Kitukasvusta maisemaa, Suomen lappi!

Väsynyt mutta onnellinen patikoija! On tää vaan ihanaa puuhaa ja kyllä täytyy sanoa että näiden leveysasteiden maisemat vie mennessään. Kaunista on Norjassa, mutta on tuo Suomen lappi vaan mahtava!

Lauantai-iltana piti käydä vähän Kilpisjärven yöelämässä ja olihan siellä yksi baari. Sunnuntaina aamusaunan ja ruokakaupan kautta takaisin kotiin. Kiva oli käydä Suomen puolella, mutta oli myös kiva tulla kotiin.