Päivä Senjalla, koiranäyttelyt ja perusarkea

Kolme kuukautta eloa Norjassa takana, kukapa olisi uskonut minun sanovani noin vaikka vuosi sitten? En pidä itseäni mitenkään rohkeana, mutta olen saanut kuulla tuon adjektiivin aika monta kertaa viimeisen puolen vuoden aikana. Kai minä sitten olen rohkea tai ainakin uhkarohkea. Nämä edelliset kolme kuukautta ovat osoittaneet sen, että riskinotto kannatti ja olen ihan helkkarin ylpeä siitä mitä olen tehnyt. Olen saanut tutustua hienoihin ihmisiin ja ehkä olen oppinut itsestänikin jotain tässä ajassa. Kyllä mä nyt voin sanoa olevani rohkea, vaikka pelkäänkin esimerkiksi käärmeitä kuollakseni!

Pari viikkoa takaperin minulla oli taas Suomesta vieraita ja sain sen mahtavan pikkumiehen tänne, mistä edellisessä postauksessa kerroin. Oli aivan valtava ikävä tuota miestä ja taisi silläkin olla vähän minua ikävä, kun minun kanssa oli touhuttava koko ajan. Tästä kuukausi eteenpäin, niin näen taas tuon miehen, kun lähden Suomeen vajaan viikon reissulle. Oli toki myös mahtavaa saada sisko ja äiti tänne ja näyttää heille maata, jossa asun. Vähän erilaista kuin silloin, kun sain opiskeluaikana ensimmäiset vieraat katsomaan Mikkeliä. Ei millään pahalla Mikkeliä kohtaan, onhan täällä vähän enemmän kuitenkin nähtävää.

Kelit suosi vieraita ja saimmekin viettää aika mahtavat päivät Fjellheisenillä ja Senjan saarella. Aurinko paistoi lähes kirkkaalta taivaalta ja lämmintä piisasi.

Hieman eri näköinen Bergsbotn på Senja kirkkaalla kelillä kuin sateisella.

Tromssa Fjellheiseniltä katsottuna.

Lisään tähän kylän nimen myöhemmin.

Flakstadsvågin jykevä vuori.

Aurinko laskee vuorten taakse ja on aika lähteä Flakstadsvågilta Finnsnesin kautta kotiin.

Töissä on mennyt kivasti, enää ei tunnu työpäivät henkisesti niin raskailta kun on oppinut vähän kommunikoimaan norjaksi. Kahtena päivänä olen ollut osaston toisen tiimin johtaja ja ilmeisesti ne päivät menivät ihan hyvin saadun palautteen mukaan. On jo sellainen tunne, että minuun luotetaan ja uskalletaan antaa vastuuta.

Käytiin viikonloppuna Laran kanssa koiranäyttelyissä, koska olivat niin lähellä. Taisin aikaisemmin kirjoittaa, että kyseessä ovat kv-näyttelyt, mutta ne olivatkin kaikkien rotujen näyttelyt. Hieman luetun ymmärtäminen takkuili näköjään ilmoittaessa, mutta väliäkös tuolla. Lara tarvitsee valioituakseen kaksi SERTiä norminäyttelyistä ja yhden "ison" SERTin kansainvälisestä tai erikoisnäyttelystä, koska Lara ei ole Suomen muotovalio. Siskoni teki paria viikkoa aikaisemmin näyttelytrimmauksen ja minä viimeistelin paketin edellisenä iltana. Näyttelyyn lähdettiin vähän sillä asenteella, että "minulla on universumin hienoin koira enkä aio pyytää sitä teiltä anteeksi". Tuo koira elää niin minun tunteiden kautta ja näköjään minun asenteeni heijastui suoraan koiraan. Lara kantoi itsensä ylväästi ja liikkui kehässä omaan tapaansa erinomaisesti. Tuloksena tästä AVO ERI SA SERT PN1 ROP eli suomennettuna Lara oli oman rotunsa paras ja sai ensimmäisen sertinsä ja kutsun edustamaan rotua ryhmäkilpailuun. Hui, ihan mieletöntä!! Olin totta kai ihan fiiliksissä tästä ja jäätiin odottamaan kolmen tunnin päästä alkavaa ryhmäkilpailua. En ollut ikinä edes nähnyt mitä ryhmäkilpailussa tapahtuu, tiesin vain sen että jokaisesta FCI ryhmästä sijoitetaan neljä parasta koiraa ja ryhmävoittaja pääsee kilpailemaan Best in show tittelistä. Lähdettiin siis ihan vain hakemaan kokemusta tästä ja katsomaan miten käy. Tuomarina toimi sama hollantilainen Jo Schepers, joka oli tuomaroinut meidät aikasemmin aamulla. Miellyttävän oloinen herrasmies.

Ryhmät 1 ja 2 olivat yhdistetty (eli lammas- ja karjakoirat plus pinserit ja molossit, johon Lara kuuluu) ja laskin nopeasti ennen isoon kehään menemistä, että koiria oli kaikenkaikkiaan 16-18, en ole ihan varma enää. Jokainen koira kuulutettiin erikseen ja sen mukaan juostiin kehään pönöttämään. Sen jälkeen tuomari teki silmäyksen joukkoon ja valitsi neljä parasta. Minulta taisi suu loksahtaa auki, kun kuulin kaiuttimista kuulutettavan Laran kilpailunumeron ja norjalaisella aksentilla lausuttiin ensin Laran nimi ja sitten minun nimi. Mitä, me sijoituttiin neljänneksi kaikkien niiden hienojen koirien joukosta!! Sitä paitsi, ei snautserit sijoitu yleensä ryhmäkilpailuissa mihinkään (no ei nyt liioitella, kyllä ne joskus sijoittuu, mutta oikeasti aika harvoin). Jee!!! Olin niin hämilläni, etten muista miten ne muut sijat meni...

Olin yksin, joten kuvia ei tuolta päivältä ole. Toki ryhmäkilpailussa oli valokuvaajia ja toivon, että saan sieltä joskus jotain kuvia, missä me oltaisiin. Olihan tuo ihan "once in a lifetime" juttu eikä tuollaista ihan heti tule eteen toista kertaa.

Toisena näyttelypäivänä tuli vettä kaatamalla ja kellään ei ollut kivaa. Lara ihmetteli hattupäistä tuomaria ja oli sitä mieltä, ettei sen näköistä kannata siinä kelissä ihan heti päästää iholle. Sitä mieltä minäkin olisin ollut. Tuloksena AVO EH eli erittäin hyvä. Kehässä oleminen kesti ehkä 3 minuuttia ja minä olin ihan läpimärkä paitaa ja välihousuja myöten, sen verran tuli vettä. Harmitti tietenkin, kun se serti olisi ollut ihan otettavissa, onhan mulla universumin hienoin koira ;)

Lara ja Laran mahtavat ruusukkeet, ROP, SERT ja RYP4. Jeee!!!

Lara toisena päivänä vesisateessa. On se vaan hieno!

Tästä on taas kiva jatkaa eloa eteenpäin. Norjalaiset eivät ota enää päähän ja keliinkin alkaa tottumaan. Vesisade on vesisadetta ja sehän on vain keli, tärkeintä on se mitä itsellä on päällä. Ja työmatkapyöräilyn ansiosta kunto on noussut kohisten ja Norjan mäet ei tunnu enää missään! (Ihan vähän vain liioiteltuna, ei onneksi paljoa). Kaiken kaikkiaan tuntuu siltä, että on mahtavaa saada tänne vieraita, mutta minun kuuluu nyt olla täällä. Koti-ikävä on väistynyt ja odotan ihan suunnattomasti ruskaa, valaita, revontulia ja talvea. Kaikki varoittelee kaamoksesta, mutta talvi-ihmisenä odotan sitä oikeastaan enemmän kuin kesää. Siinä on ihan varmasti oma tunnelmansa ja siitä pitää yrittää nauttia. Ja kohta tulee valaat!! On siihen vielä pari kuukautta, mutta silti. Miettikää, voin lähteä ihan tuohon lähelle katsomaan, kun miekkavalas pöhisee ja läväyttää pyrstöllään merenpintaa.