tiistai 9. elokuuta 2016

Uusi muutto ja syksyn odotusta

Edellisestä postauksesta on kulunut aikaa ainakin kuukausi, vaikka tavoitteena oli julkaista jotain kerta viikkoon. Yksinkertaisesti on kuukauteen mahtunut niin paljon erilaisia käänteitä ettei ole ollut aikaa istahtaa ja kirjoittaa.

Huomasimme ehkä kolme viikkoa sitten, että vaatteet kaapissa olivat alkaneet haista maakellarille. Olihan asunto aina vähän kostea, mutta ajateltiin sen johtuvan vain ilmastosta. Joka päiväisen silmien vuotamisen, yskän ja päänsäryn syy taisikin vain johtua homeisesta asunnosta. Laitettiin sähköpostia samantien esimiehille ja asuntotoimiston tyypille ja kerrottiin tilanteesta. Seuraavana päivänä esimiehet ottivat töissä asian puheeksi ja kertoivat auttavansa meitä asuntotoimiston kanssa, jos asia ei ala järjestymään. Heidän kantansa oli alusta asti selvä, uusi asunto on löydyttävä ja Suomeen emme saa lähteä asunnon takia. Samana iltana saimmekin vastauksen, että meille olisi korvaava asunto. Soitin seuraavana päivänä asuntotyypille ja sovin, että käymme katsomassa asuntoa ja päätämme sen jälkeen mitä teemme. Kävimme katsomassa asuntoa saman tien varrelta ja se vaikuttikin huomattavasti paremmalta. Viikko sen jälkeen, kun olimme laittaneet sähköpostin olimmekin jo muuttaneet kaikki tavarat uuteen asuntoon. Vanhan ja uuden asunnon välissä ei ole kuin ehkä 40m, joten muuttoautoa ei tarvittu. Mutta kyllähän laatikoiden kantaminen kropassa tuntui, huh! Kiitos kuitenkin toisen muuttopäivän nokkakärryjen ja muuttoavun!

Reilu viikko sitten minulla oli pitkät vapaat ja sain kaksi ystävää tänne vierailulle! Kyllä tuli tarpeeseen ja vähän meinasi iskeä koti-ikävä... Yritän nyt taistella tämän koti-ikävän läpi. Asiaa ei yhtään helpota se, että olen käynyt kahden viikon sisään jo kaksi kertaa hermoja raastavaa keskustelua norjalaisten kanssa ja molemmilla kerroilla olisi tehnyt mielin ladella suomeksi kaikkea sellaista mitä minulla ei yleensä ole tapana kenellekään ihmiselle ääneen sanoa. Tulipahan huomattua, että pystyn näköjään käymään norjaksi vähän kiivaampaakin keskustelua... En vain voi käsittää miten joku ihmisryhmä voi olla niin saamatonta, olemmeko Suomessa muka tottuneet niin jämptiin toimintaan? Minä ainakin olen, jos jotain sovitaan niin se hoidetaan heti eikä vuoden päästä. Ja päätetyt asiat pitää voida perustella eikä vain selittää mitään mututietoa, huoh.

Täällä on yöttömät yöt loppuneet ja selkeästi alkaa syksy tulemaan. Heinäkuun lopussa saatiin nauttia lämpösistäkin päivistä ja sai kalkkkunanvalkoinen ihokin ihan väriä auringosta. Nyt odotan syksyä ja ruskaa! Pimeys vähän jännittää, mutta saapahan poltella paljon kynttilöitä!

Ihan outoa, että olen asunut täällä jo yli kaksi kuukautta! Töissä on kiva huomata, että minusta on jotain apua enkä ole vain työvuorojen täytteenä. Vaikka työpaikka on edellisiin työpaikkoihini verrattuna rauhallinen, niin kyllä on saanut ajoittain paiskia töitä ihan kunnolla. Varsinkin jos työvuorossa on paljon perushoitajia, niin silloin sairaanhoitajien niskaan kaatuu aika paljon hommia. Mutta kiva kun on tekemistä ja kiire tuntuu välillä hyvältä! Niin oudolta kuin se kuulostaakin, minä koen vain olevani parhaimmillaan silloin kun on kiire, potilaat voivat huonosti ja tarvitaan nopeita toimenpiteitä.

Nyt kun alkaa elämä tasoittumaan, viimeiset homeasunnon tahrimat pyykit alkavat olemaan pestyt, voi alkaa suunnittelemaan uusia juttuja. Löysin täältä paikallisen koirakoulun ja sen tarjoamat palvelut alkoivat heti kiinnostamaan. Kaipaan niin kovasti Laran kanssa yhteistä tekemistä perusarkeen, joten ajattelin lähteä tutustumaan norjalaiseen agilityyn ja rallytokoon. Suomessa päästiin Laran kanssa niin hyvään vauhtiin agilityn kanssa, että sitä haluaisin ehdottomasti täällä jatkaa. Jonain päivänä me vielä osallistutaan johonkin epäviralliseen kisaan... Ja ilmoitinhan minä Laran syyskuun alussa pidettäviin kaksipäiväisiin kansainvälisiin näyttelyihin, jotka pidetään täällä. Onneksi tulee taas vieraita Suomesta loppuviikosta ja trimmaustaitoinen, joka saa nostaa tuon pöydälle. Minä saan kyllä karvat ojennukseen arkena, mutta tuo näyttelytrimmaaminen on niin spesiaalia, ettei minun taidot vielä riitä siihen.

Saatiin uudet työvuorolistatkin, jotka menevät joulukuun puoleen väliin asti. Kaikki toiveet toteutui ja lokakuun alussa pääsen melkein viikoksi Suomeen!!! Että jos nyt selviän tästä koti-ikävästä (ja varsinkin ensi viikonlopun jälkeen, kun saan tänne maailman ihanimman pikkumiehen, jota on ihan valtava ikävä), niin lokakuussa voi pohjoiseen ajaminen tehdä tiukkaa. No, se on sen ajan murhe ja toivon ehtiväni tekemään ja näkemään Suomessaolo aikana mahdollisimnan paljon.

Lopuksi vielä muutama kuva, ihan hirveästi ei ole ollut edes kamera kädessä viimeisen kuukauden aikana.


Lara pönöttämässä Jamnfjelletin viereisellä "lasten" nyppylällä, jonka nimeä en tiedä. Lasten nyppylän tuosta teki se, että se kuuluu helppoihin perhereitteihin ja sopii pienemmillekin kiivettäväksi.


Aurinkoisena ja lämpimänä päivänä lenkki Kvaløyan sillalle maisemia ihailemaan.


Buktafestivaalien aikaan kelit oli kohdillaan ja kelpasi istuskella rantakivillä kuuntelemassa musiikkia ja nauttimassa maisemista.


                    Jamnfjellet, Kvaløya


Jamnfjellet, Kvaløya


Heinäkuussa oli välillä aivan sairaan kauniita aamuja! Aamulla kl 7 heräsi ihmeen hyvin, kun polki töihin auringon paisteessa.


Nyt kelit ovat kääntyneet syksyisemmäksi, pilvet laskeutuneet vuorien päälle. Omalla tavallaan kaunista, vaikka tuo sairaalarakennus ei kovin kauniilta näytäkään. Kuva on meidän tieltä otettu.


Ja tänään tuli vettä kuin sieltä kuuluisasta takapuolesta. Sumuista ja synkkää. Mutta tuo syksyn tuoksu! Tykkään siitä ja oikeastaan odotan kunnon syksypäiviä!